Katson Kajaanissa asustavan, 3-vuotiaan colliepojan kuvaa. ‘Tämä se on’, totean itselleni yhä uudelleen ja uudelleen "Tämä on minun." Yleensä, kun olen selannut Lemmikkipalstojen Apulaa (,jonka aikaisemminkin mainitsin ‘akuisen koiran ja pennun dilemmaa’ käsittelevässä blogauksessani), ja ottanut yhteyttä koiristaan syystä tai toisesta luopuviin omistajiin sen oikean koiran toivossa, yhteydenpitoa ei ole jatkunut kauaa. Joko koira tai aika eivät vain ole tuntuneet oikeilta.
"Tämä se on."
Mutta kun marraskuun lopulla huomasin rotukoirien myyntiosioon jätetyn, kuvattoman ilmoituksen pahan allergiatapauksen takia myynnissä olevasta colliepojasta, sitä seuraava yhteydenottoni ei enää ollutkaan yksi niistä lukuisista hedelmättömistä, joita olin aikaisemmin tehnyt. Tässä 3-vuotiaassa blue merlessä niin moni asia vain kolahti oikeaan kohtaan. Koiran rotu, luonne ja ikä tuntuivat juuri oikeilta. Ja kun näin koiran viimein webcamin välityksellä, olin myyty. Tämä koira minun on tavattava, totesin mielessäni, kun näin sen nuuhkivan uteliaana web-kameraa Kajaanissa. Omistaja on ollut hyvin rehellinen ja ulospäinsuuntautunut koiraa kuvaillessaan, ja olen saanut tietää kaiken niin koiran hyvistä kuin huonoistakin puolista. Olen kuullut sen ruokavaliosta, historiasta, vanhemmista ja sisaruksista, joita pääsin myös katselemaan koiran koiranet-profiilista. Olen myös nähnyt useita pieniä videoita siitä, mitä temppuja koira osaa, ja miten se käyttäytyy muutamissa erilaisissa tilanteissa.
Entäs nyt?
Alkuperäinen ideani oli ottaa koira vasta kesällä 2013 - mutta kuten eräs koiria pitkän aikaa harrastanut tuttavani sanoi minulle; kun Se Oikea Koira osuu kohdalle, sen vain tietää. Ja tämän colliepojan tapauksessa, minä tiedän. Tai, ainakin minulla on hyvin vahva aavistus - tietämisestä kun tuskin voimaan puhua, kun en ole kyseistä koiraa vielä koskaan fyysisesti tavannut. Mutta tähän tilanteeseen tulee muutos 4.1.2013, jolloin käyn hakemassa koiran Kajaanista ja lähdemme kokeilemaan yhteiseloa Tampereelle. Koska collie on yksi toiveroduistani, olen perehtynyt rodun terveydentilaan melko hyvin ja osasin kiinnittää huomiota siihen, onko tämän koiran suvussa collielle ominaisia silmäsairauksia. Tarkastin emän ja isän aikaisemmat pentueet ja näytti siltä, että pentupaljouteen mahtui kaksi silmäsairasta tapausta. Minun colliepoikani pentue oli kuitenkin koiranetin perusteella terve, ja niin oli kyseessä oleva yksilökin. Eläinlääkäriin Tätä asiaa mielessä pitäen olenkin ottanut vapaudekseni varata koiralle ajan eläinlääkärin tarkastukseen ensimmäisen kolmen viikon yhdessä olon jälkeiselle perjantaille. Olemme myös puhuneet koiran kastroimisesta, koska toimenpidettä ei ole koiran rauhallisen luonteen takia nähty tarpeelliseksi vielä suorittaa, joka on ihan ymmärrettävää. Koska koiraa ei minun toimestani kuitenkaan tulla käyttämään jalostukseen/pennutukseen tai näyttelytarkoituksiin (johtuen omista preferensseistäni sekä siitä, että koira on collieurokseksi pieni ja kokonaan pystykorvainen), ajattelin kuitenkin käyttää uuden perheenjäsenen tässä toimenpiteessä, jotta vahinkoja ei pääse tapahtumaan. Kastroimisella on myös positiivinen vaikutus koiran terveyteen. Monien samaa mieltä olevien lähteiden tavoin, myös Peteducation.com ja Elainlaakariin.fi kertovat, että uroskoiran kastroiminen minimoi agressiivisuutta sekä vaeltelun halua, ja lisää koiran keskittymiskykyä ja minimoi virtsatiesairauksien, kasvaimien sekä tyrien riskiä. Paikallisella, hyvämaineisella eläinlääkärillä collien kastroiminen maksaa 300 euroa, joka on mielestäni pieni hinta kaikista edellä mainituista eduista. Toki, koiran kastroiminen ei ole mikään taikatemppu, joka muuttaa koiran välittömästi Eemelistä Enkeliksi, mutta monien tutkimieni lähteiden mukaan toimenpiteellä on enemmän hyviä kuin huonoja vaikutuksia. Tarvikkeet Eläinlääkäriajan varaamisen lisäksi olen viettänyt paljon aikaa kiertelemällä paikallisia lemmikkikauppoja - lähinnä Mustia ja Mirriä, joka sijaitsee vain 500 metrin päässä asunnoltani. Olenkin ostanut colliepojalle paljon turkinhoitovälineitä furminator-aluskarvaharjasta kampoihin ja pitkälle karvalle tarkoitettuun harjaan. Myös ison koiran kynsisakset ovat tulleet minulle hiljattain tutuiksi. Koska haluan olla mahdollisimman hyvin varautunut, olen myös ostanut perunajauhoja mahdollisen kynsienleikkuuvahingon varalle. Olen hankkinut myös varoiksi collien turkille soveltuvaa shampoota ja trimmaussakset, jotta voin pitää pitkän, kauniin blue merle turkin siistissä kunnossa. Koiran tämän hetkinen omistaja on myös kertonut, millaisista leluista koira pitää, ja olenkin ostanut pojalle ison pallon ja kaksi vikuvaa leluluuta, joista toinen on tarkoitettu koiran aktivoimiseen. En malta odottaa, että pääsemme leikkimään pojan kanssa noutoleikkejä!
Leluja!
Olen myös ottanut asiakseni ostaa koiralle oman pedin sekä viltin, vaikka ilmeisesti vanhasta kodista onkin tutun tuoksuinen viltti tulossa mukaan koiralle tutun kaulapannan ja hihnan mukana. Luonnollisesti olen myös muistanut ostaa koiralle ruokakupit, joihin tuleva ruoka minun täytyy vielä kipaista lemmikkikaupasta. Haluan varata ja käyttää ruoan ostoon hyvin aikaa, jotta saan varmasti hyvää ja uuden tulokkaan vatsalle hellää ruokaa. Minulta puuttuvat myös koiran nimilaatta, heijastinliivit, kurahaalarit sekä ensiaputarvikkeet, kaiken varalle.
Haluanko antaa kodin pennulle vai aikuiselle koiralle? Olen tasapainoillut tämän kysymyksen äärellä koko sen ajan, kun olen koiran hankintaa vakavasti harkinnut. Ensin olin sitä mieltä, että haluan pennun, jonka voin kasvattaa ja kouluttaa ihan itse. Ja sitten olin sitä mieltä, että ehkä täysikasvuinen koira olisikin pehmeämpi lasku koiranomistajuuteen, josta minulla ei (kuten olen aikaisemmin useasti maininnut) ole aikaisempaa kokemusta. Ja aina, kun päätän aikuisen ja pennun väliltä, löydän itseni ennen pitkää taas saman kysymyksen ääreltä. Tämä johtunee siitä, että molemilla, sekä pennulla että aikuisella, on omat vahvuutensa. Minun tehtäväni onkin pohtia, kumpi sopisi omaan elämäntilanteeseeni paremmin.
Olen useasti aikaisemminkin lainaillut koirakuiskaaja Cesar Millanin kirjoja, joita hän on kirjoittanut yhdessä Melissa Jo Peltierin kanssa. Huolimatta siitä, että edellä mainittua miestä on useasti kritisoitu hänen johtajuuspainotteisesta tavastaan ajatella ja kouluttaa koiria, olen löytänyt hänen kirjoistaan paljon hyödyllisiä ohjeita erilaisiin koira-asioihin. Hän käsitteleekin molemmissa, “Cesar’s Way” (suom. Koirakuiskaaja) sekä jo aikaisemmin mainitsemassani “How to Raise the Perfect Dog” (suom. Koirakuiskaajan pentukoulu) kirjoissa tämän blogauksen perimmäistä kysymystä: pennun ja aikuisen koiran dilemmaa.
Kodittomat koirat
“Kansakunnan suuruus ja sen moraalinen edistys voidaan arvioida siitä, miten se kohtelee eläimiään.” - Gandhi
Huolimatta siitä, että kirjat käsittelevät aihetta, ne eivät kuitenkaan anna siihen suoraa vastausta - kuten ei kukaan tai mikään muukaan pystyisi antamaan. Kaikki koirat eivät ole yhteen sopivia kaikkien omistajien kanssa - ja toisinpäin. Oli kyseessä sitten pentu tai aikuinen. Millan sivuaa kuitenkin kysymystä muutaman kerran, ja hänen konsensuksensa on, että ihmisten tulisi aina antaa vanhemman koiran adoptoimiselle mahdollisuus, mikäli se on mahdollista. Hänen kantansa johtunee Yhdysvaltojen hälyttävästä “lemmikkiylikansoituksesta”. The Human Society of USA:n verkkosivujen mukaan jo pelkästään Yhdysvalloissa n. 3-4 miljoonaa lemmikkiä lopetetaan vuosittain vain, koska niille ei ole ottajaa. Nämä surulliset tilastot ovat oire ihmisten täysiverisiin rotulemmikeihin osoittamasta ihastuksesta ja suosiosta. Samainen suosio on myös osasyynä Suomessakin tavattuihin pentutehtailijoihin - erityisesti suosittujen pikku-seurakoirarotujen kohdalla.
Meillä ongelma ei ole yhtä vakava kuin Atlantin vastakkaisella rannalla. Suomalaisille onkin tarjolla mahdollisuuksia adoptoida kodittomia lemmikkejä myös ulkomailta, kuten esimerkiksi Venäjältä, Espanjasta ja Virosta. Mutta jokainen Lemmikkipalstojen Apulaa seurannut on varmasti huomannut, että jo kertaalleen omistettuja ja rakastettuja lemmikkejä (erityisesti kissoja) on myös meillä täällä Suomessa tarjolla yllin kyllin.
Pentu vs. Aikuinen
Vaikka uuden omistajan onkin rakennettava suhde sekä pentuun että aikuiseen koiraan puhtaalta pöydältä, niiden adoptoiminen on lähtökohtaisesti hieman erilaista. Omien havaintojeni mukaan vanhempaa koiraa hankittaessa voidaan koiran käytöstä tarkastella ja todeta melko lyhyessäkin ajassa, kuinka hyvin koira ja uusi omistaja sopivat yhteen - vai sopivatko ollenkaan. Parhaassa tapauksessa aikuinen koira on käynyt jo läpi pentu- sekä 'murrosiän', ja sen persoonallisuus on ‘tasaantunut’. Pennun kohdalla taas koiran persoonallisuutta on vaikeampi tarkastella, sillä se kehittyy läpi ensimmäisen vuoden aina aikuisuuteen asti. Pentua adoptoidessa onkin hyvä tutustua koiran lähisukulaisiin - isään ja emään, joiden kautta pennun persoonallisuudesta voidaan tehdä pitävämpiä ennusteita. Eli aikuisesta koirasta näkee helpommin, mitä omistaja on saamassa kotiinsa (vaikka on toki otettava huomioon, että elinympäristön muutos saattaa laukaista koirassa ainakin tilapäisesti käytöstä, joka ei ole ollut sille ennen ominaista), kun taas pentu on vielä tietyllä tavalla arvoitus. Olen myös havainnut, että vanhasta sananlaskusta huolimatta, myös ‘vanha koira voi oppia uusia temppuja’. Vastoin ihmisten luuloja, koulutettukin TOKO-mestari täytyy opettaa uuden talon tavoille. Pohjalla oleva koulutus tekee kuitenkin työstä helpomman - varsinkin, jos koira ja isäntä ovat toisilleen sopivaa sorttia. Pennun kohdalla taas työ on tehtävä kokonaan alusta alkaen. Joku voisi sanoa, että aikuisen koiran adoptoiminen olisi pentua helpompaa, mutta itse en näe tätä yksinomaan helppouskysymyksenä. Näen pennun hankinnan vain yhtälönä, jossa on aikuista enemmän muuttujia. Tämän takia saattaisin itsekin liittyä puhdasrotuistenkoirien ihailijakerhoon ja hankkia itselleni puhdasrotuisen pennun, sillä minulle on aloittelijana tärkeää tietää, millaisia pennun molemmat vanhemmat ovat, mistä se on tullut ja millaista koiraa minun kannattaa odottaa. Tällainen ideaaliskenaario on mahdollista saavuttaa myös sekarotuisen pennun kanssa, mutta ensikertalaisena koen puhdasrotuisen pennun tietyllä tavalla “turvallisemmaksi” vaihtoehdoksi. Tulevaisuus saattaa kuitenkin osoittaa tällaiset tuntumat vielä vääriksi.
Se Oikea vaihtoehto
"You don't get the dog you want, but the one you need.” - Cesar Millan
Kuten sanottu, pennussa ja aikuisessa on molemmissa omat puolensa. Itse olen tällä hetkellä kallistumassa enemmän aikuisen koiran puoleen, sillä antaisin mielelläni kodin koiralle, josta luovutaan siitä riippumattomista syistä - kuten esimerkiksi allergian, sairauden, ajanpuutteen tai muiden pitovaikeuksien vuoksi. Minua viehättää myös ajatus siitä, että pääsisimme aikuisen koirakaverin kanssa heti harrastamaan ja lenkkeilemään pitkän kaavan mukaan. Pennussa puolestaan minua viehättää kouluttamisen mahdollisuus - ja se, kuinka pääsen seuraamaan eläimen kasvua pennusta aikuiseksi, kuten olen tehnyt kaikkien elämäni kissojen kanssa. Koulututettavuus ei tosin ole vain nuoren koiran ominaisuus, vaan, kuten edellä mainittu, myös vanha koira voi tosiaan oppia uusia temppuja.
Aiheesta muualla
Puppy vs. Adult - englanninkielinen artikkeli aiheesta @ Dog Star Daily
Olen toistuvasti maininnut tulevan koirani (,jonka vuoksi myös “Tassuista”-blogia kirjoitan) olevan ensimmäiseni. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla ei ole aikaisempaa koirankoulutuskokemusta. Tietämättä millainen pentu tai aikuinen kotiin on tulossa, koulutuskoitokseen ei voi valmistautua täydellisesti, mutta voin yrittää tehdä tulevasta yhteiselostamme mahdollisimman mutkatonta opiskelemalla asiaa perusteellisesti etukäteen. Tämän takia olenkin aktiivisesti ottanut selvää koiran kouluttamisesta ja ottanut asiakseni katsoa, lukea ja kokea mahdollisimman paljon asiaan liittyen. Kyseessä tulee kuitenkin olemaan koko koiran elämän läpi jatkuva prosessi, johon minun kannattaa valmistautua mahdollisimman hyvin. Koiran koulutus on kuitenkin myös itsensä kouluttamista, ja odotankin oppivani myös itsestäni jotain uutta samalla kun tutustun uuteen perheenjäseneeni.
Koska olen sukupolveni tyypillinen edustaja, (ja koska esittelin aiemmin tapojani tutkia koirarotuja netistä) ajattelin Youtube-koirakouluttajien olevan edelliselle, verkkokerkeiselle pohdinnalleni hyvä jatkumo. Päätinkin siis ottaa lähemmän tarkastelun alle kolme kouluttajaa, joita kaikkia yhdistävät "positiiviseen vahvistamiseen" perustuvat koulutusmetodit, sekä se, että he jakavat niitä Youtubessa ilmaiseksi.
zakgeorge21
Zak George on kolmesta valitsemastani kouluttajasta kaikkein kuuluisin. Hän on kolmen border collien, Supernovan, Venuksen ja Alpha Centaurin omistaja, ja on kuuluu Animal Planet-kanavan juontajarepertuaariin. Zak on tullut tutuksi luotsaamastaan "Super Fech"-nimisestä koiraohjelmasta. Hän on sittemmin myös tehnyt “Who Let the Dogs Out”-nimistä ohjelmaa CBBC-kanavalle. Youtubessa hän pitää videoblogin tyyppistä kanavaa, jonka välityksellä hän jakaa koulutusvinkkejään koko maailmalle.
Zakin videot eivät aina ole suoria “näin saat koirasi istumaan”-tutoriaaleja, vaan koostuvat lähinnä hänen vastauksistaan katsojien esittämiin koirakysymyksiin. Hän vannoo vahvasti fresbeen nimeen ja esitteleekin innokkaasti tapoja kanavoida koiran kuin koiran energiaa fresbee-leikeillä. Hän puhuu paljon energisten koirien kanssa työskentelystä, koska kaikki hänen omat koiransa ovat energisiä paimenkoiria - jotka mies on myös kouluttanut äärimmäisen tottelevaisiksi.
Kuten edellä mainitsin, Zak, kuten muutkin valitsemani Youtube-kouluttajat, ovat positiivisen vahvistamisen puolesta puhujia. Positiivinen vahvistaminen puolestaan tarkoittaa toistuvaksi halutun käytöksen, kuten vaikkapa käskystä istumisen, makuulle menon tai hiljaa yksin olemisen, vahvistamista palkitsemalla koiraa herkuilla, paijauksilla, leluilla tai vaikkapa leikeillä.
Zak on myös puhunut vahvasti koirakuiskaajaksi itsensä tituleeraavan Cesar Millanin johtajuuteen perustuvia koulutusmetodeja vastaan. Cesar Millanin kirjoja lukeneena uskallan kuitenkin väittää, että Millanin koulutusmetodit eivät ole niin radikaalisti erilaisia Zakin omista, kuin tämä itse ehkä haluaisi uskoa. Näiden samojen kirjojen ansiosta suhtaudun myös hieman ristiriitaisin tuntein Zak Georgen tapaan rinnastaa koirien kouluttamista lasten kasvatukseen. Vaikka ymmärränkin Cesar Millanin koulutus/kuntoutusmetodeihin liittyvät, mahdolliset ongelmat (ja sen, että kaikkien kouluttajien metodit eivät yksinkertaisesti ole sopivia kaikille koirille), hänen on onnistunut vakuuttaa minut siitä, että koira ja ihminen ovat erilaisia eläimiä. Meidän psykologiamme toimivat eri tavalla, vaikka olemmekin kehittyneet lajeina rinnatusten jo tuhansia vuosia. Useasti ihmisten suhtautuminen koiriin kuin ihmislapsiin on koiralle enemmän vahingollista kuin hyödyllistä. Tosin, Zak Georgen hyvin käyttäytyviä ja iloisia koiria voisi pitää todistusaineistona siitä, että hän kaiketi ymmärtää tämän.
Zakin videoissa hyvää ovat hänen positiivinen, innokas asenteensa, vaikka en henkilökohtaisesti perustakaan kaikista hänen tekniikoistaan, kuten esimerkiksi kasvojen tuomisesta lähelle koiran kuonoa kesken koulutusprosessin. Ja vaikka hänen videonsa ovat joskus hajanaista ja ristiriitaista pohdintaa, niistä on poimittavissa useita hyviä pointteja, jotka toimivat varmasti hyvin ainakin pehmeäluonteisille koirille.
kikopup
Emily Lahrham on toinen Youtuben ammattilaiskoiluttajista. Siinä, missä Zack Georgen videot ovat videoblogimaista, leikkaamatonta pohdintaa, Emilyn videot ovat selkeitä ja järjestelmällisiä opetusvideoita. Hänen kanavaltaan löytyy videotutoriaaleja, joissa hän demonstroi asiakkaidensa koirien sekä kolmen oman koiransa kanssa erilaisten käskyjen opettelemista. Kanavalta löytyy video-ohjeita niin koiran rauhoittumisen edesauttamiseen, perustottelevaisuuteen (kuten istuminen ja luokse tulo), kuin hauskoihin temppuihinkin. Vasta-alkajan iloksi, Emily on tehnyt useita videoita keskittyen pelkästään pentujen kouluttamiseen. Muiden kouluttajien yli nämä videot nousevat jo yksinkertaisesti sillä, että Emily demonstroi koulutusmetodejaan oikeiden koiranpentujen kanssa.
Zak Georgen tavoin myös Emily Lahrham liputtaa positiivisen vahvistamisen puolesta. Hän uskoo myös vahvasti “clicker training”-medotiin, eli koiran toivotunlaisen käytöksen palkitsemiseen napsuttimella. Itse olen hyvin kiinnostunut tästä metodista, sillä oman näkemykseni mukaan se vähentää herkkujen vaihtoa koiran ja omistajan väliltä ja lujittaa heidän suhdettaan. Perustan väitteeni siihen, että napsutinta käytettäessä kyseessä ei ole pelkästään “kaupankäynti” koiran kanssa, jossa toivottu käytös vaihdetaan herkkuun (vaikka perustottelevaisuuden parissa koira pitää koulutusmetodista huolimatta saada tottelemaan peruskäskyjä myös herkkupalkatta), vaan kahden elävän olennon aito vuorovaikutus. Tosin myös Lahrham opettaa koiransa napsuttimen käyttöön runsaalla namittamisella. Koira täytyy saada assosioimaan napsutin jonkin positiivisen asian kanssa, joka hyvin usein on jonkinlainen syötävä herkku. Toki kaikki koirat eivät toimi ns. "samalla valuutalla". Joidenkin kohdalla esimerkiksi leikit toimivat herkkuja paremmin.
Emilyn videot on tehty hyvin totisella otteella. Ne ovat järjestelmällisiä, asiallisia, ja Emily selittää yleensä asiansa perinpohjaisesti, suoraan paperista lukien. Hänen äänensä ja tekstinsä monotonisuus saattavat laskea videoiden viihdearvoa, mutta ne ovat sitäkin mielenkiintoisempia ja vakuuttavampia. Katsoja pystyy myös seuraamaan Emilyä työssään, joka ostaa tälle Youtube-kouluttajalle lisää uskottavuutta. Hän esittelee myös kolmen oman koiransa osaamia temppuja.
tab289
Kolmas Youtube-kouluttaja on hiljattain hiljaiseloa viettänyt, nimimerkkinsä takana pitäytyvä, tab289. Hänellä on epävirallisten lähteiden mukaan Youtuben tilatuin koirankoulutukseen liittyvä kanava, jolla hän julkaisee paljon edellä mainitun kikopupin (aka Emily Lahrham) lailla tiukkoja, asiapainoitteisia videotutoriaaleja. Tab289 vannoo myös vahvasti positiivisen vahvistamisen nimeen. Itseasiassa ammattikouluttajana Chicagon seudulla toimiva Tab289 on perustanut koko yrityksensä tämän ideologian nimiin - melko kirjaimellisesti. Opetusvideoissaan hän esittelee katsojille koulutusmetodejaan saksanpaimenkoiransa Solean kanssa - joka on myös, jo edellä käsiteltyjen kouluttajien koirien tapaan, uskomattoman tottelevainen! Ja näin visuaalisena ihmisenä on pakko huomauttaa, että Solea on myös mahdottoman kaunis pörröisine korvineen ja ruskeine silmineen.
Samalla tavalla kuin Emily, myös Tab289 käyttää koulutuksessaan paljon jo edellä mainittua napsutinta, jonka puolesta hän liputtaa myös sanallisesti useammassa videossaan. Hänen tapansa opettaa katsojaa on hyvin helppo ja vaivaton seurata. Hänen metodinsa muistuttavat paljon Zak Georgen vastaavia. Myös Tab vie kasvonsa koiransa tasolle koulutustilanteessa, muttei kuitenkaan yhtä lähelle kuin Zak. Kokemattoman ihmisen mielestä tämä vaikuttaa paremmalta ratkaisulta, sillä uskoisin liian läheisyyden (kun puhutaan milleistä senttien sijaan) provosoivan ja/tai pelottavan joitain koiria koulutustilanteessa.
Yhteiset tekijät
Näitä kolmea Youtube-koirakouluttajaa seuranneena olen päässyt paremmin sisään positiivisen vahvistamisen maailmaan, joka esitetään usein vastakohtana Cesar Millanin peräänkuuluttamalla, johtamiskeskeiselle kouluttamiselle. (Mutta Millanin kirjoja lukeneena voin sanoa, että ne eivät välttämättä ole periaatteessa yhtä kaukana toisistaan, kuin miehen televisio-sarja, Koirakuiskaaja, antaa usein ymmärtää.) Kaikki kolme kouluttajaa alleviivasivat liikunnan ja leikin tärkeyttä koiran ja ihmisen yhteiselon kannalta. Yhteisiä tekijöitä heidän positiivarivideoissaan olivat paitsi samankaltaiset metodit, niin myös aktiiviset koirat, jotka eivät olleet vain onnellisia, vaan myös hyvin koulutettuja ja tottelevaisia. Itsekin toivoisin pääseväni tällaisiin tuloksiin oman tulevan eläinkumppanini kanssa! Ja näiden videoiden/kouluttajien mukaan siihen tarvitaan paitsi paljon kärsivällisyyttä, niin myös paljon naksuttelua, noutoa ja nameja. Yritän suhtautua kaikkiin koulutusmetodeihin mahdollisimman objektiivisesti, sillä kuten aiemmin mainitsin, havaintoni on, että kaikki koulutusmetodit eivät ole yhteensopivia kaikkien koirien kanssa. Positiivisella vahvistamisella on kuitenkin varmasti paikkansa minkä tahansa koiran koulutuksessa - perustui omistajan käyttämä toimintamalli siihen kokonaan, tai vain osittain. Zak George @ Youtube.comKikopup @ Youtube.com Tab289 @ Youtube.com
Informaatio koskien miltei mitä tahansa on nykyään helpommin saatavilla kuin koskaan ennen! Siksi omiin koirarotukandidaatteihini, Samojedinkoiraan, Shetlannin lammaskoiraan, Suomen Lapinkoiraan sekä Colliehen tutustuminen ei vaatinut minulta aluksi edes kirjastossa käyntiä! Koska Googlen avaaminen tällaisissa tilanteissa on enemmänkin refleksi, kuin harkittu teko, päädyin ensimmäisenä kouluaineautomaatti-Wikipediaan. Mitään uutta ja maata järisyttävää en sieltä oppinut, mutta Wikipedia kuitenkin vahvisti aikaisemmin lukemani rotustereotypiat todeksi. Olikin siis aika mennä syvemmälle!
Rotuvalitsimet ja rotusivustot
Omasta mielestäni yksi hauskimpia koirarotusivustoja on Animal Planetin Dog Breeds from A-Z! Sivustolla on myös Breed Selector-rotuvalitsin, joka esittää käyttäjälle kysymyksiä ja antaa vastausten perusteella pohjalta rotuehdotuksia. Omalla kohdallani ehdotukset eivät olleet järin hyviä eivätkä järin huonoja, sillä rotuvalitsin ehdotti minulle lähinnä rotuja (kuten esimerkiksi Australian Paimenkoiraa, Border Collieta), jotka olin jo aikaisemmin pudottanut listaltani tietoisena siitä, että en välttämättä pystyisi tarjoamaan niille niiden vaatimia asioita. Tai sitten rotuvalitsin ehdotti minulle rotuja, kuten Amerikan Eskimokoiraa, jotka ovat Suomessa valitettavan vähälukuisia.
Breed Selectorin mielestä minä ja bretoni sopisimme yhteen.
Animal Planetin Dog Breeds from A-Z on samalla kuitenkin myös rotukirjasto, joka lajittelee koirat käyttötarkoituksen perusteella alakategorioihin. Jokasella listatulla rodulla on oma sivunsa, jossa annetaan rodun lyhyt tiivistelmä rodun historiasta, käyttötärkoituksesta, terveydestä ja koulutettavuudesta. Parasta Animal Planetin sivustossa ovat kuitenkin hauskat Dogs 101-videot! Allekirjoittanut ainakin jumiutui YouTubeen katselemaan näitä videoita useammaksi tunniksi.
Kasvattajat ja harrastajat netissä
Internet on pullollaan Animal Planetin kaltaisia sivustoja ja rotuvalitsimia. Ja kun kävin läpi niistä tarpeeksi monta, huomasin että medialukutaito on tässäkin asiassa tarpeen. Mitä syvemmälle internetin koirarotualtaassa kahlasi, sitä enemmän eri lähteiden rotukuvaukset alkoivat konfliktata keskenään. Esimerkiksi Samojedinkoirista oli paljon toisistaan poikkeavia kuvauksia, jonka takia päätin, että minun olisi parempi etsiä rodusta luotettavampaa tietoa. Ja koska kyseinen rotu on liehitellyt minua kasvavalla intensiteetillä, päätin ottaa kasvattajien lisäksi yhteyttä myös näiden koirien aktiivisiin harrastajiin. Tuttavapiirissäni ei kuitenkaan ole montaa koiraharrastajaa, joten mikä neuvoksi? Noh, tietenkin Petsie! Suomalainen lemmikkiyhteisö, jonne ihmiset voivat tehdä lemmikeilleen profiileja ja keskustella lemmikeistä yleensä. Lähdinkin siis etsiskelemään tältä sivustolta samojediharrastajia ja törmäsin onnekseni moneen mukavaan yksilöön, joita lähestyin kohteliailla kysymyksillä, joihin sain kohteliaita vastauksia.
Tiedon nälkäisenä suuntasin myös takaisin googleen ja löysin itseni SAMYn, Suomen Samojedinkoirayhdistuksen, verkkosivuilta. Löysin täältä monta kasvattajaa, joista lupaavimpiin otin yhteyttä sähköpostitse. Sainkin pääsääntöisesti reippaita ja nopeita vastauksia rotuaan rakastavilta kasvattajilta. Tein saman operaation paitsi Samojedinkoiran, niin myös muiden mielirotujeni kohdalla. Pidin kyselyissäni pinnalla rodun luonnetta ja terveyttä ja kyselin, millaisia koiria kasvattajat jalostavat. Kysyin myös rotujen soveltuvuudesta ensikertalaisen elämään. Päädyinkin lopulta vaihtamaan sähköpostia miltei 15 eri kasvattajan kanssa, joista suosikeiksi karsiutuivat Kennel Agrarium(Samojedi), Kennel Koiruuksien (Lyhytkarvainen Collie),Tähtitomun Kennel (Shetlannin Lammaskoira) sekä Kennel Judy’s Magician (Collie). Kaikki edellä mainitut kasvattajat teettävät koirillaan (tai sijoituskoirillaan) yhden tai kaksi pentuetta vuodessa tai kahdessa, ja valitsevat yhdistelmänsä huolellisesti. Koirat ovat terveitä, näyttäviä ja kasvattajat mukavia, ystävällisiä ja avuliaita. Mikäli päätän ottaa pennun (aikuisen koiran sijaan), joku näistä kenneleistä saattaisi olla minulle oikea tie!
Linkkejä
Blogaukseni konsensus on, että koiran hankkijan kannattaa olla aktiivinen ja sosiaalinen, sillä koiraihmiset - varsinkin kasvattajat - juttelevat koiristaan oikein mielellään! Mitä useamman harrastajan kanssa juttelee, sitä paremman kuvan mielirodustaan saa. Vaikka koirat ovat rodustaan huolimatta aina yksilöitä, koiraroduista kukin on jalostettu tiettyä käyttötarkoitusta varten ja niiden luonnekuvauksissa piilee monesti totuuden siemen. Erittäin tärkeää on myös kiinnittää huomiota rotujen terveyteen ja esittää kasvattajille tiukkoja kysymyksiä aiheeseen liittyen. Tästä huolimatta ja/tai tämän lisäksi, koirarotujen tutkiminen voi olla myös puhtaasti pelkkää hauskaa! Internetissä olevia rotuvalitsimia ei välttämättä pidä ottaa kamalan vakavasti, sillä ne ovat usein viihteellisiä eivätkä tarpeeksi laajoja kartoittamaan sitä, mikä rotu olisi käyttäjälle oikeasti sopiva. Mutta niistä saattaa parhaassa tapauksessa löytää itselleen uusia rotututtavuuksia, joihin tutustua tarkemmin. Varmin tapa selvittää, onko rotu juuri sinua varten on ottaa reippaasti yhteyttä kyseisen rodun omistaviin harrastajiin ja kasvattajiin - ja mielellään vielä useampaan kuin yhteen.
Rotusivustoja englanniksi
Dogbreedinfo.com - Sotkuisesta ulkoasusta huolimatta asiallinen. Paljon mielenkiintoisia artikkeleja.
Amerikan Kennel Liitto, AKC, tunnistaa n. 160 eri koirarotua. Koiria on eri näköisiä, kokoisia ja luonteisia. Kun aloin ensimmäisen kerran pohtia vakavasti koiran hankintaa, ajattelin, että rotuvalinta on looginen ensiaskel Sen Oikean koiran etsinnässä.
Minä itse
Koiran rotua valinta ei kuitenkaan ole pelkästään koiran, vaan myös itsensä tutkiskelua. Koira on kuitenkin elävä, tunteva ja ajatteleva olento, joka vaatii omistajaltaan tiettyjä asioita. Ja nämä asiat saattavat vaihdella roduittain. Potentiaalisen koiranomistajan tuleekin kysyä itseltään, millaiset elinolot hän voi tarjota koiralleen? Kuinka paljon liikuntaa? Miten omistaja aikoo kanavoida koiransa vietit? Itse pystyn tarjoamaan koiralle aktiivista kestävyyslenkkeilyä ja aivojumppaa lelujen ja leikkien muodossa. Harrastustoiveisiini kuuluisi ainakin näin alustavasti canicross. Kaikesta tästä huolimatta koira joutuisi olemaan myös yksin 31 neliön kerrostaloasunnossani, sillä huolimatta joustavista työajoistani, olen päivittäin töissä 7-8 tuntia.
Halutut ja ei-halutut ominaisuudet
Kirjassaan “How to Raise the Perfect Dog”, koirakuiskaajaksi itseään tituleeraava Cesar Millan neuvoo potentiaalista koiranomistajaa avaamaan ensin koirarotukirjan ja listaamaan kaikki miellyttävät rodut - tässä vaiheessa mieltymys voi olla myös täysin ulkonäkökeskeistä. En usko orjallisesti kaikkeen mitä olen kyseisen miehen kirjoista lukenut, mutta tämä metodi vaikutti oikein käytännölliseltä ja kokeilemisen arvoiselta. Omat rotuni olivatkin lapsuuden hyvien kokemusten sekä omien mieltymysteni perusteella Harmaa Norjanhirvikoira, Länsigöötänmaanpystykorva, Australian paimenkoira, Samojedinkoira, Shetlannin lammaskoira, Welsh Corgi Pembroke, Suomen Lapinkoira sekä Collie.
Kun kaikkein miellyttävimmät rodut ovat löytyneet, on aika listata sen ideaalimustin halutut ja ei-halutut ominaisuudet. Omalla kohdallani haluttuja piirteitä ovat ystävällisyys ja/tai ainakin suhteellisen helppo koulutettavuus, sillä kyseessä on ensimmäinen koirani. Minulla ei ole aikaisempaa koulutuskokemusta, joten haluaisin yhteistyökykyisen koiran, jonka kanssa voisimme tulla koulutusprosessissa “toisiamme vastaan”. Tottelevaisuusnero koiran ei tarvitse olla, mutta on kuitenkin minun vastuullani saada perheenjäsenestäni kunnon koirakansalainen. Aktiivisena liikkujana, joka tekee 3-8 kilometrin jouksulenkin 3-5 kertaa ja käy salilla 2-3 kertaa viikossa, minulle on myös tärkeää, että koiraltani löytyisi intoa ja kestävyyttä juosta ja/tai kävellä pidempiäkin lenkkejä päivittäin, säällä kuin säällä. Tämän takia minulle on myös selvää, että koiran olisi hyvä olla kooltaan keskikokoinen.
Ei-haluttuina ominaisuuksina puolestaan pidän voimakasta metsästysviettiä, sillä vierailen usein vanhempieni luona, joilla on kotonaan kaksi ragdoll-kissaa. Haluaisin rotuvalinnalla ja koiran aktiivisella ja aikaisella sosialistamisella minimoida kissoille (ja muille pienille eläimille) aiheutuvan harmin mahdollisuuden. En myöskään haluasi koiraa, jolla on kova vahtimisvietti, sillä asun kerrostaloyksiössä, jossa epäluuloisuudesta voi tulla ongelma.
Taustatutkimus
Tämän pohdinnan perusteella on helpompi lähteä tekemään rotuihin liittyvää taustatutkimusta. Mutta jo ennen kuin lähdin tuumasta toimeen, ymmärsin, että huolimatta “Pyhästä Sannasta”, Harmaa Norjanhirvikoira ei välttämättä olekaan minua varten. Samaa koskee myös Länsigöötanmaanpystykorvaa, jolla paimenkoiran luonteestaan huolimatta löytyy myös epäluuloisia vahtikoiramaisia piirteitä. Myös Australian paimenkoira putoaa pois laskuista tässä vaiheessa, sillä sen rotumääritelmän mukaan kyseessä on vahvasti vahtiviettinen rotu. Myöskään lyhytjalkainen Welsh Corgi ei valitettavasti jatka seuraavalle kierrokselle, ja jäljelle jäävät Samojedinkoira, Shetlannin lammaskoira, Suomen Lapinkoira sekä Collie.
Tässä vaiheessa alan (tai oikeastaan aloin, sillä tätä merkintää kirjoittaessa olen jo ennättänyt käydä sähköpostin vaihtoa eri kasvattajien kanssa jo kuukauden ajan) tehdä yksityiskohtaisempaa tutkimusta ja kirjoitella viestejä edellä mainittujen rotujen omistajille sekä kasvattajille, jotta saan lisää ensikäden tietoa omistajilta, jotka ovat kokeneita edellä mainittujen rotujen käsittelyssä.
Sanna ja Daphne Kun perheeni muutti rivitalosta ensimmäiseen omaan kotiin hiljaisen omakotitaloalueen laidalle, naapurusto oli yht’äkkiä täynnä karvaisia hännän heiluttajia. Olin tuolloin vasta kouluaan aloittava 6-vuotias, jolla oli paljon luovia harrastuksia, mutta vähän leikkikavereita.Muistankin tutustuneeni ihmiskavereiden sijasta ensin koirakaveri Sannaan, joka oli naapuruston toisella puolella asustava Harmaa Norjanhirvikoira. Se kaivautui aina naapurin aidan ali ja istuskeli pihatiellä katselemassa hiljaista omakotitaloaluetta - yleensä niihin aikoihin, kun ekaluokkalaiset sattuivat pääsemään koulusta. Saatoinkin ennen kotiintuloa rapsutella ja silitellä tätä kippurahäntäistä koiraa useita tunteja päivässä, ennen kuin edes tiesin, mikä se oli nimeltään. Samalla tavalla kuin John Grogan kuvaa ensimmäistä koiraansa, “Pyhää Shaunia”, bestseller-kirjassaan “Marley & Minä”, koirana, johon hän tulee aina vertaamaan elämänsä muita koiria, minä vertaan kaikkia tekemiäni nelijalkaisia tuttavuuksia hirvikoira-Sannaan. Minun perheelläni ei ole tähän päivään asti ollut omaa koiraa, mutta Sanna on, ja tulee aina olemaan, minun ideaalimustini, jonka kanssa leikin ja juttelin, kun en päässyt tai halunnut mennä muiden lasten leikkeihin.
Sanna kuoli 11-vuotiaana, kun olin juuri täyttänyt 10-vuotta. Se oli tullut jo niin vanhaksi, etten ollut nähnyt sitä enää moniin kuukausiin. Surtuani “Pyhän Sannani” kohtaloa, aloitin perheessämme kova koiran lobbaaminen. Vanhempani eivät tosin olleet ajatuksesta yhtä mielissään, vaan totesivat minulle, että naapurustossa oli paljon muitakin koiria, joiden kanssa voin leikkiä. Muihin lapsuuteni koirakavereihin kuuluivatkin Sannan “pikkuveli”, Saksanpaimenkoira Doni, kiharakarvainen noutaja Oona, sekä hoitokoirani Daphne.
Daphnella on erityinen paikka sydämessäni. Se oli Länsigöötänmaanpystykorva, joka oli paljon Sannan näköinen ja kaltainen. Kiltti ja kärsivällinen, paikallisen eläinlääkärin koira. Lenkitin ja hoidin Daphnea, koska sen omistajat eivät lastenhoidolta ehtineet sitä aina tehdä. Muistan yhä, kuinka 13-vuotiaana tunsin oloni oikeaksi koiran omistajaksi, kun sain käydä Daphnen kanssa pitkillä lenkeillä. Daphnen hoitaminen vain voimisti rasittavaa lobbaamistani kotona, mutta olen kiitollinen, että vanhempani eivät taipuneet jatkuvaan nurinaani.
Miksi koira?
Vaikka olenkin kasvanut ympäristössä, jossa minun tuli aina huolehtia joko pikkusisarestani, kissastani tai äidistäni, olen alkanut ymmärtää koiran omistamiseen liittyvän vastuun vasta nyt. Elämäni on tasaisempaa ja itsenäistymisen suuret alkumullistukset, kuten ammattiin opiskelu ja kotoa muuttaminen, ovat jo takana päin. Elämäni on nyt stabiilimpaa, ja stabiilius on se, mitä koira minulle edustaa. Koira on rytmi, jolle ymmärrän oman elämäni tekevän oikeutta vasta nyt.
Ja koska vaadin elämältäni tietynlaista kaavallisuutta, sopisi lemmikki siihen varsin mainiosti. Monet ympärilläni olevat ihmiset mieltävät minut vahvasti kissaihmisenä, koska olin kissan omistaja 11 vuoden ajan, läpi kaikki kouluvuoteni ekaluokkalaisesta abiturienttiin. Persialaiskissa Minni oli minulle rakas eläinkumppani, jota kukaan tai mikään ei voi minulle korvata. Mutta koska olen aktivoitunut huomattavasti sitten teinivuosieni, koira sopisi tämän hetkiseen rytmiini kissaa paremmin. Nykyisenä aktiiviliikkujana, jona koulukaverini eivät minua todellakaan muista, pystyisimme koiran kanssa tarjoamaan toisillemme seuraa ja puuhaa, jota 5 vuotta yksin asuneena alan jo kovasti kaivata.
Minni ei ikinä ymmärtänyt kameroiden päälle.
Miksi Blogi?
Ja kun tajusin valmistuvani seuraavan 6 kuukauden sisällä ammattikorkeakoulusta siihen unelma-ammattiin, joka olen tehnyt vakituisesti jo kahden vuoden ajan, tajusin, että nyt saattaisi olla oikea aika sille ensimmäiselle omalle koiralle! Talous, aika ja sydän sanovat viimein “kyllä”, mutta järki on sitä mieltä, että koska olen astumassa tuntemattomalle maalle, asiaan olisi hyvä perehtyä perusteellisesti etukäteen. Päätinkin siis nykyaikaisena ihmisenä kouluttaa itseni koiranomistajaksi paitsi koirakirjallisuuden ja “koiratreffien”, niin myös ihmeellisen interwebsin avulla. Blogi onkin oivallinen keino myös kanavoida koirakuumetta luovalla tavalla - ja varmistaa se, etteivät kaverini kuuroudu koirapälinästäni. Tämän blogin tarkoitus onkin seurata minun matkaani keltanokasta koiranomistajaksi.
