4.12.12

Koirankouluttajat Youtubessa

Olen toistuvasti maininnut tulevan koirani (,jonka vuoksi myös “Tassuista”-blogia kirjoitan) olevan ensimmäiseni. Tämä tarkoittaa sitä, että minulla ei ole aikaisempaa koirankoulutuskokemusta. Tietämättä millainen pentu tai aikuinen kotiin on tulossa, koulutuskoitokseen ei voi valmistautua täydellisesti, mutta voin yrittää tehdä tulevasta yhteiselostamme mahdollisimman mutkatonta opiskelemalla asiaa perusteellisesti etukäteen. Tämän takia olenkin aktiivisesti ottanut selvää koiran kouluttamisesta ja ottanut asiakseni katsoa, lukea ja kokea mahdollisimman paljon asiaan liittyen. Kyseessä tulee kuitenkin olemaan koko koiran elämän läpi jatkuva prosessi, johon minun kannattaa valmistautua mahdollisimman hyvin. Koiran koulutus on kuitenkin myös itsensä kouluttamista, ja odotankin oppivani myös itsestäni jotain uutta samalla kun tutustun uuteen perheenjäseneeni.

Koska olen sukupolveni tyypillinen edustaja, (ja koska esittelin aiemmin tapojani tutkia koirarotuja netistä) ajattelin Youtube-koirakouluttajien olevan edelliselle, verkkokerkeiselle pohdinnalleni hyvä jatkumo. Päätinkin siis ottaa lähemmän tarkastelun alle kolme kouluttajaa, joita kaikkia yhdistävät "positiiviseen vahvistamiseen" perustuvat koulutusmetodit, sekä se, että he jakavat niitä Youtubessa ilmaiseksi.

zakgeorge21


Zak George on kolmesta valitsemastani kouluttajasta kaikkein kuuluisin. Hän on kolmen border collien, Supernovan, Venuksen ja Alpha Centaurin omistaja, ja on kuuluu Animal Planet-kanavan juontajarepertuaariin. Zak on tullut tutuksi luotsaamastaan "Super Fech"-nimisestä koiraohjelmasta. Hän on sittemmin myös tehnyt Who Let the Dogs Out-nimistä ohjelmaa CBBC-kanavalle. Youtubessa hän pitää videoblogin tyyppistä kanavaa, jonka välityksellä hän jakaa koulutusvinkkejään koko maailmalle.

Zakin videot eivät aina ole suoria “näin saat koirasi istumaan”-tutoriaaleja, vaan koostuvat lähinnä hänen vastauksistaan katsojien esittämiin koirakysymyksiin. Hän vannoo vahvasti fresbeen nimeen ja esitteleekin innokkaasti tapoja kanavoida koiran kuin koiran energiaa fresbee-leikeillä. Hän puhuu paljon energisten koirien kanssa työskentelystä, koska kaikki hänen omat koiransa ovat energisiä paimenkoiria - jotka mies on myös kouluttanut äärimmäisen tottelevaisiksi.





Kuten edellä mainitsin, Zak, kuten muutkin valitsemani Youtube-kouluttajat, ovat positiivisen vahvistamisen puolesta puhujia. Positiivinen vahvistaminen puolestaan tarkoittaa toistuvaksi halutun käytöksen, kuten vaikkapa käskystä istumisen, makuulle menon tai hiljaa yksin olemisen, vahvistamista palkitsemalla koiraa herkuilla, paijauksilla, leluilla tai vaikkapa leikeillä.

Zak on myös puhunut vahvasti koirakuiskaajaksi itsensä tituleeraavan Cesar Millanin johtajuuteen perustuvia koulutusmetodeja vastaan. Cesar Millanin kirjoja lukeneena uskallan kuitenkin väittää, että Millanin koulutusmetodit eivät ole niin radikaalisti erilaisia Zakin omista, kuin tämä itse ehkä haluaisi uskoa. Näiden samojen kirjojen ansiosta suhtaudun myös hieman ristiriitaisin tuntein Zak Georgen tapaan rinnastaa koirien kouluttamista lasten kasvatukseen. Vaikka ymmärränkin Cesar Millanin koulutus/kuntoutusmetodeihin liittyvät, mahdolliset ongelmat (ja sen, että kaikkien kouluttajien metodit eivät yksinkertaisesti ole sopivia kaikille koirille), hänen on onnistunut vakuuttaa minut siitä, että koira ja ihminen ovat erilaisia eläimiä. Meidän psykologiamme toimivat eri tavalla, vaikka olemmekin kehittyneet lajeina rinnatusten jo tuhansia vuosia. Useasti ihmisten suhtautuminen koiriin kuin ihmislapsiin on koiralle enemmän vahingollista kuin hyödyllistä. Tosin, Zak Georgen hyvin käyttäytyviä ja iloisia koiria voisi pitää todistusaineistona siitä, että hän kaiketi ymmärtää tämän.





Zakin videoissa hyvää ovat hänen positiivinen, innokas asenteensa, vaikka en henkilökohtaisesti perustakaan kaikista hänen tekniikoistaan, kuten esimerkiksi kasvojen tuomisesta lähelle koiran kuonoa kesken koulutusprosessin. Ja vaikka hänen videonsa ovat joskus hajanaista ja ristiriitaista pohdintaa, niistä on poimittavissa useita hyviä pointteja, jotka toimivat varmasti hyvin ainakin pehmeäluonteisille koirille.

kikopup


Emily Lahrham on toinen Youtuben ammattilaiskoiluttajista. Siinä, missä Zack Georgen videot ovat videoblogimaista, leikkaamatonta pohdintaa, Emilyn videot ovat selkeitä ja järjestelmällisiä opetusvideoita. Hänen kanavaltaan löytyy videotutoriaaleja, joissa hän demonstroi asiakkaidensa koirien sekä kolmen oman koiransa kanssa erilaisten käskyjen opettelemista. Kanavalta löytyy video-ohjeita niin koiran rauhoittumisen edesauttamiseen,  perustottelevaisuuteen (kuten istuminen ja luokse tulo), kuin hauskoihin temppuihinkin. Vasta-alkajan iloksi, Emily on tehnyt useita videoita keskittyen pelkästään pentujen kouluttamiseen. Muiden kouluttajien yli nämä videot nousevat jo yksinkertaisesti sillä, että Emily demonstroi koulutusmetodejaan oikeiden koiranpentujen kanssa.





Za
k Georgen tavoin myös Emily Lahrham liputtaa positiivisen vahvistamisen puolesta. Hän uskoo myös vahvasti “clicker training”-medotiin, eli koiran toivotunlaisen käytöksen palkitsemiseen napsuttimella. Itse olen hyvin kiinnostunut tästä metodista, sillä oman näkemykseni mukaan se vähentää herkkujen vaihtoa koiran ja omistajan väliltä ja lujittaa heidän suhdettaan. Perustan väitteeni siihen, että napsutinta käytettäessä kyseessä ei ole pelkästään “kaupankäynti” koiran kanssa, jossa toivottu käytös vaihdetaan herkkuun (vaikka perustottelevaisuuden parissa koira pitää koulutusmetodista huolimatta saada tottelemaan peruskäskyjä myös herkkupalkatta), vaan kahden elävän olennon aito vuorovaikutus. Tosin myös Lahrham opettaa koiransa napsuttimen käyttöön runsaalla namittamisella. Koira täytyy saada assosioimaan napsutin jonkin positiivisen asian kanssa, joka hyvin usein on jonkinlainen syötävä herkku. Toki kaikki koirat eivät toimi ns. "samalla valuutalla". Joidenkin kohdalla esimerkiksi leikit toimivat herkkuja paremmin.




Emilyn videot on tehty hyvin totisella otteella. Ne ovat järjestelmällisiä, asiallisia, ja Emily selittää yleensä asiansa perinpohjaisesti, suoraan paperista lukien. Hänen äänensä ja tekstinsä monotonisuus saattavat laskea videoiden viihdearvoa, mutta ne ovat sitäkin mielenkiintoisempia ja vakuuttavampia. Katsoja pystyy myös seuraamaan Emilyä työssään, joka ostaa tälle Youtube-kouluttajalle lisää uskottavuutta. Hän esittelee myös kolmen oman koiransa osaamia temppuja.

tab289


Kolmas Youtube-kouluttaja on hiljattain hiljaiseloa viettänyt, nimimerkkinsä takana pitäytyvä, tab289. Hänellä on epävirallisten lähteiden mukaan Youtuben tilatuin koirankoulutukseen liittyvä kanava, jolla hän julkaisee paljon edellä mainitun kikopupin (aka Emily Lahrham) lailla tiukkoja, asiapainoitteisia videotutoriaaleja. Tab289 vannoo myös vahvasti positiivisen vahvistamisen nimeen. Itseasiassa ammattikouluttajana Chicagon seudulla toimiva Tab289 on perustanut koko yrityksensä tämän ideologian nimiin - melko kirjaimellisesti. Opetusvideoissaan hän esittelee katsojille koulutusmetodejaan saksanpaimenkoiransa Solean kanssa - joka on myös, jo edellä käsiteltyjen kouluttajien koirien tapaan, uskomattoman tottelevainen! Ja näin visuaalisena ihmisenä on pakko huomauttaa, että Solea on myös mahdottoman kaunis pörröisine korvineen ja ruskeine silmineen.




Samalla tavalla kuin Emily, myös Tab289 käyttää koulutuksessaan paljon jo edellä mainittua napsutinta, jonka puolesta hän liputtaa myös sanallisesti useammassa videossaan. Hänen tapansa opettaa katsojaa on hyvin helppo ja vaivaton seurata. Hänen metodinsa muistuttavat paljon Zak Georgen vastaavia. Myös Tab vie kasvonsa koiransa tasolle koulutustilanteessa, muttei kuitenkaan yhtä lähelle kuin Zak. Kokemattoman ihmisen mielestä tämä vaikuttaa paremmalta ratkaisulta, sillä uskoisin liian läheisyyden (kun puhutaan milleistä senttien sijaan) provosoivan ja/tai pelottavan joitain koiria koulutustilanteessa.


Yhteiset tekijät


Näitä kolmea Youtube-koirakouluttajaa seuranneena olen päässyt paremmin sisään positiivisen vahvistamisen maailmaan, joka esitetään usein vastakohtana Cesar Millanin peräänkuuluttamalla, johtamiskeskeiselle kouluttamiselle. (Mutta Millanin kirjoja lukeneena voin sanoa, että ne eivät välttämättä ole periaatteessa yhtä kaukana toisistaan, kuin miehen televisio-sarja, Koirakuiskaaja, antaa usein ymmärtää.) Kaikki kolme kouluttajaa alleviivasivat liikunnan ja leikin tärkeyttä koiran ja ihmisen yhteiselon kannalta. Yhteisiä tekijöitä heidän positiivarivideoissaan olivat paitsi samankaltaiset metodit, niin myös aktiiviset koirat, jotka eivät olleet vain onnellisia, vaan myös hyvin koulutettuja ja tottelevaisia. Itsekin toivoisin pääseväni tällaisiin tuloksiin oman tulevan eläinkumppanini kanssa! Ja näiden videoiden/kouluttajien mukaan siihen tarvitaan paitsi paljon kärsivällisyyttä, niin myös paljon naksuttelua, noutoa ja nameja. 


Yritän suhtautua kaikkiin koulutusmetodeihin mahdollisimman objektiivisesti, sillä kuten aiemmin mainitsin, havaintoni on, että kaikki koulutusmetodit eivät ole yhteensopivia kaikkien koirien kanssa. Positiivisella vahvistamisella on kuitenkin varmasti paikkansa minkä tahansa koiran koulutuksessa - perustui omistajan käyttämä toimintamalli siihen kokonaan, tai vain osittain.

Zak George @ Youtube.com Kikopup @ Youtube.com
Tab289 @ Youtube.com

2 haukahdusta:

  1. Huomaathan yhden tärkeän pointin:
    Millan ei kouluta koiria vaan ihmisiä. Nämä kolme mainitsemaasi kouluttajaa ovat temppukouluttajia, he opettavat koirille temppuja.
    Millan kuntouttaa vaikeita ongelmakoiria ja pyrkii saamaan niistä yhteiskuntakelpoisia kouluttamalla omistajia hallitsemaan koiransa ja kohtelemaan niitä johdonmukaisesti.

    Millan kouluttaa koiriaan positiivisesti aivan samalla tapaa kuin muutkin, hän ei vain osaa samalla tapaa laittaa arvoon temppuja. Hän arvostaa enemmän koirien luonnollisia tarpeita kuten liikuntaa, hyvää ruokaa, hoitoa ja seuraa. Ne ovat perusasiat joiden on oltava kunnossa. Millanin omat koirat osaavat perustaidot kuten istumisen, luoksetulon ja paikallaan pysymisen, enkä usko laisinkaan että Millan olisi niitä jotenkin rankaisemalla kouluttanut. Ei tietenkään ole.
    Suosittelen katsomaan tämän videon:
    http://www.youtube.com/watch?v=sqvtHcT9Czw
    ja tarkkailemaan Cesarin puheiden ohella etenkin Junioria ja sen käytöstä. Kuinka levollinen se on ja kuinka rauhallinen se on, kuinka hyvin se tottelee. Eikä se näytä lainkaan pelon merkkejä. Eikä ole ahdistunut. Se on levollinen ja rento. Koiran käytös kertoo omistajasta kaiken. Katso video loppuun. Lopussa Millan kertoo mm. koiran kanssa sängyssä nukkumisesta.

    Esimerkiksi Zakin ohjelmassa koirat ovat perus hyvinkäyttäytyviä kotikoiria joille halutaan opettaa jokin kiva temppu. Ne koirat ovat valmiiksi tasapainoisia ja hyväkäytöksisiä, koska niiden omistajilla on hyvä suhde koiriinsa ja hyvä koiranlukutaito. Ei ohjelmaan ole mitään järkeä ottaa rähisijää.

    Kyse on siis kahdesta täysin erilaisesta kouluttajaryhmästä ja ohjelmaformaatista, saattaisi mennä kummallakin taholla sormi suuhun jos joutuisivat toistensa kenkiin. Kuvittele Zak kouluttamassa purijapitbullia ja Cesar opettamassa bortsua ajamaan polkupyörää. Ei ei.

    Toivottavasti jotain avautui :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän pointtisi varsin hyvin! Kiitos mielenkiintoisesta kommentista!

      Olen lukenut kolme Millanin kirjaa ja katsonut linkkamasi videon jo aikaisemmin, ja olen hyvin tietoinen myös siitä, että Cesar toimii useammin ongelma koirien kanssa eikä luonnehdi itseään varsinaisesti kouluttajaksi. Minun olisi pitänyt noteerata tämä pohdinnassani paremmin. Joten kiitos kun tiivistit ajatuksen minulle vielä kertaalleen. :) On hyvä, että oikeat koiraharrastajat vielä iteroivat näitä ajatuksia kanssani. Otin Millanin esille pääsääntöisesti, koska Zak rinnastaa omaa idealogiaansa hänen vastaavaansa useasti. Olisi pitänyt tuoda tämä ehkä paremmin ilmi tekstissäni, anteeksi siitä. Otin Millanin myös esiin sen takia, että en juuri ole katsonut hänen ohjelmaansa, vaan, kuten edellä mainittu, lukenut enemmän hänen kirjojaan, joissa hän puhuu paljon myös perus kotikoiran kouluttamisesta, ja siitä, miten hänen metodinsa sopivat siihen. :)

      Cesarin kirjojen avulla olen myös havainnut, kuten sinäkin totesit, että Cesar käyttää perussessen kouluttamisessa paljon enemmän positiivista vahvistamista, kuin ihmiset monesti tuntuvat kuvittelevan! :)

      Poista