26.11.12

Rodun valinta: Mistä aloittaa?

Amerikan Kennel Liitto, AKC, tunnistaa n. 160 eri koirarotua. Koiria on eri näköisiä, kokoisia ja luonteisia. Kun aloin ensimmäisen kerran pohtia vakavasti koiran hankintaa, ajattelin, että rotuvalinta on looginen ensiaskel Sen Oikean koiran etsinnässä.

Minä itse

Koiran rotua valinta ei kuitenkaan ole pelkästään koiran, vaan myös itsensä tutkiskelua. Koira on kuitenkin elävä, tunteva ja ajatteleva olento, joka vaatii omistajaltaan tiettyjä asioita. Ja nämä asiat saattavat vaihdella roduittain. Potentiaalisen koiranomistajan tuleekin kysyä itseltään, millaiset elinolot hän voi tarjota koiralleen? Kuinka paljon liikuntaa? Miten omistaja aikoo kanavoida koiransa vietit? Itse pystyn tarjoamaan koiralle aktiivista kestävyyslenkkeilyä ja aivojumppaa lelujen ja leikkien muodossa. Harrastustoiveisiini kuuluisi ainakin näin alustavasti canicross. Kaikesta tästä huolimatta koira joutuisi olemaan myös yksin 31 neliön kerrostaloasunnossani, sillä huolimatta joustavista työajoistani, olen päivittäin töissä 7-8 tuntia.

Halutut ja ei-halutut ominaisuudet

Kirjassaan How to Raise the Perfect Dog, koirakuiskaajaksi itseään tituleeraava Cesar Millan neuvoo potentiaalista koiranomistajaa avaamaan ensin koirarotukirjan ja listaamaan kaikki miellyttävät rodut - tässä vaiheessa mieltymys voi olla myös täysin ulkonäkökeskeistä. En usko orjallisesti kaikkeen mitä olen kyseisen miehen kirjoista lukenut, mutta tämä metodi vaikutti oikein käytännölliseltä ja kokeilemisen arvoiselta. Omat rotuni olivatkin lapsuuden hyvien kokemusten sekä omien mieltymysteni perusteella Harmaa Norjanhirvikoira, Länsigöötänmaanpystykorva, Australian paimenkoira, Samojedinkoira, Shetlannin lammaskoira, Welsh Corgi Pembroke, Suomen Lapinkoira sekä Collie.

Kun kaikkein miellyttävimmät rodut ovat löytyneet, on aika listata sen ideaalimustin halutut ja ei-halutut ominaisuudet. Omalla kohdallani haluttuja piirteitä ovat ystävällisyys ja/tai ainakin suhteellisen helppo koulutettavuus, sillä kyseessä on ensimmäinen koirani. Minulla ei ole aikaisempaa koulutuskokemusta, joten haluaisin yhteistyökykyisen koiran, jonka kanssa voisimme tulla koulutusprosessissa “toisiamme vastaan”. Tottelevaisuusnero koiran ei tarvitse olla, mutta on kuitenkin minun vastuullani saada perheenjäsenestäni kunnon koirakansalainen. Aktiivisena liikkujana, joka tekee 3-8 kilometrin jouksulenkin 3-5 kertaa ja käy salilla 2-3 kertaa viikossa, minulle on myös tärkeää, että koiraltani löytyisi intoa ja kestävyyttä juosta ja/tai kävellä pidempiäkin lenkkejä päivittäin, säällä kuin säällä. Tämän takia minulle on myös selvää, että koiran olisi hyvä olla kooltaan keskikokoinen.

Ei-haluttuina ominaisuuksina puolestaan pidän voimakasta metsästysviettiä, sillä vierailen usein vanhempieni luona, joilla on kotonaan kaksi ragdoll-kissaa. Haluaisin rotuvalinnalla ja koiran aktiivisella ja aikaisella sosialistamisella minimoida kissoille (ja muille pienille eläimille) aiheutuvan harmin mahdollisuuden. En myöskään haluasi koiraa, jolla on kova vahtimisvietti, sillä asun kerrostaloyksiössä, jossa epäluuloisuudesta voi tulla ongelma.

Taustatutkimus

Tämän pohdinnan perusteella on helpompi lähteä tekemään rotuihin liittyvää taustatutkimusta. Mutta jo ennen kuin lähdin tuumasta toimeen, ymmärsin, että huolimatta “Pyhästä Sannasta”, Harmaa Norjanhirvikoira ei välttämättä olekaan minua varten. Samaa koskee myös Länsigöötanmaanpystykorvaa, jolla paimenkoiran luonteestaan huolimatta löytyy myös epäluuloisia vahtikoiramaisia piirteitä. Myös Australian paimenkoira putoaa pois laskuista tässä vaiheessa, sillä sen rotumääritelmän mukaan kyseessä on vahvasti vahtiviettinen rotu. Myöskään lyhytjalkainen Welsh Corgi ei valitettavasti jatka seuraavalle kierrokselle, ja jäljelle jäävät Samojedinkoira, Shetlannin lammaskoira, Suomen Lapinkoira sekä Collie.

Tässä vaiheessa alan (tai oikeastaan aloin, sillä tätä merkintää kirjoittaessa olen jo ennättänyt käydä sähköpostin vaihtoa eri kasvattajien kanssa jo kuukauden ajan) tehdä yksityiskohtaisempaa tutkimusta ja kirjoitella viestejä edellä mainittujen rotujen omistajille sekä kasvattajille, jotta saan lisää ensikäden tietoa omistajilta, jotka ovat kokeneita edellä mainittujen rotujen käsittelyssä.

2 haukahdusta:

  1. Jes, oot saanut kommenttiosion toimimaan! :) Tosi kiva ja mielenkiintonen postaus tämä. Oot kyllä mielettömän hyvin perehtynyt koiran hankintaan, vaikkei sulla oo aiempaa kokemusta! Täytyy sanoa että arvostan kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti! :) Mukavaa kuulla, että tykkäsit tekstistä ja vaivauduit kommentoimaan! Olen kirjoitellut jo monta merkintää jonoon, enkä millään malttaisi olla laittamatta niitä tänne heti yhteen soittoon. :,> Yritän kovasti varmistaa, että tulevalla koiralla (oli kyseessä sitten pentu tai aikuinen, seropi tai puhdasrotuinen), olisi mahdollisimman hyvät oltavat.

      Poista